Kaipaus

Ehkä oikeastikin odotin vain turhaa. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, enkä olisi tuntenut muuta kuin kaipausta tuntemattomaan, johinkin tunteeseen. Siihen tunteeseen, minkä olisin halunnut tuntea Sinun kanssasi. Se tunne olisi aitoa ja sellaista, jota olen aina odottanut. Kaipaukseni on tunne, joka ei hellitä. Tämä kaipaus ei ole kauniosta, se on riipivää tunnetta, kun ei ole sitä, jota kaipaisi. Taidan tarvita Sinua. Taidan todella tarvita. Haluaisin todella kiittää Sinua siitä, että pienen hetken olit minulle totta, että sain kuvitella, josko meistä tulisi jotain. Katsellessani perhosta, joka lensi edelläni, huomasin. Sen siivet kostuivat letkusta tulevaan veteen ja muuttuivat niin painaviksi, ettei se kyennyt lentämään. Tunsin itseni samanlaiseksi, perhoseksi, jonka siivet olivat liian raskaat lentämiseen. En voinut lentää ohi kaipauksen ja ikävöinnin, kun et ole autamassa. Miten se olisikaan mahdollista? Hahmotan Sinut hämärästi. Kasvojasi en nää, mutta tunnen kuinka veit sydämeni. Se on sellaista, etten ymmärrä kuka olet. Mielessäni olet koko ajan, ilman että edes ajattelen Sinua koko ajan. Miten voisinkaan harkita sitä, että joku muu kuin Sinä auttaisi minut pois tästä. En mitenkään. Sinä olet se, jota eniten tarvitsisin. Nauroin, kun ihmiset ympärilläni puhuivat Sen Oikean löytämisestä. Jokaiselle olisi niin monta Oikeaa kuin vain jaksoi uskoa. En kuitenkaan usko siihen, en enää. Olen täysin hukkunut Sinuun ja virta vie vain lujemmin. Toivoin aina, ettet tuntisi, että olisin naru kauluassasi, se josta et irti pääse, kun haluaisit. Sen takia, kun minä en halua. Etkä Sinä voisi odottaa niin kauaa kuin minä. En ymmärrä itsekään asiaa täysin. Miksi näin kukaan ihminen saattoi tuntea? Miten tunne saattoi repiä mukanaan kuin luja tuuli sudenkorentoa? Ihminen oli täydellisesti tunteidensa riepoteltavana, minä ainakin. Hikoan joka puolelta kehoa ahdistuksen ja pelon takia; miten huominen menee? En huomenna nää Sinua, vaan olen muualla. Olen sidottuna toiseen paikkaan, jonne haluan, mutten kuitenkaan haluaisi. En jaksaisi. Sinä et ole luonani. Olen ollut Sinussa kiinni jo niin kauan, että siipeni ovat tulleet vain panavemmiksi ja painavemmiksi. Kukaan ei kuivaa hentoisia siipiäni niin hyvin kuin sinä sen tekisit. Pelkkä Sinun henkäyksesi kuivaisi ne, jos vain huomaisit tehdä niin. Olen niin kahlittu, etten voi avautua Sinulle, en voi kertoa tunteistani, sillä pelkään, ettei se tule onnistumaan ikinä. Me emme onnistuisi ja niin kaipuuni jatkuu ja jatkuu. Sinä olet se kaipuuni kohde silloinkin, kun en muista Sinua. Kuten aiemmin kerroin; olet mielessäni, vaikken ajattele Sinua. Olet se jonka kyydissä roikun, vaikka en nää kasvojasi, enkä tiedä tunnenko Sinua loppujen lopuksi kuitenkaan. Ja vaikka kuinka yrittäisin uskotella etten välitä, valehtelisin. Velehtelisin Sinulle, itselleni, kaikille ihmisille, jotka sen kuulevat. Se on pakoon juoksemista tunteesta, jonka ote ei kirpoa. Valehtelun ja uskottelun aita tuntuu matalimmalta ja aiheuttaa eniten surua minulle, kun en voi käsittää kuinka Sinä et ymmärrä sitä. Etsinkö Sinua nyt vain turhaan? Olenko pilannut jo kaiken huomaamattani? Miten sen olisin ehtinyt tehdä, kun aika on kahlinnut minut, enkä käsitä ajan juoksua enää ollenkaan. Älä yritä katsoa sisimpäni, sillä en itsekään nää sinne ennen kuin tiedän kuinka päästä tästä tunteesta eroon ja jatkaa normaalisti, kuin sydän ei olisi murtunut koskaan. Kuin se olisi vahvaa terästä, jonka kuori kestää vahvimmatkin tunteeni. Mutta kaikein tämän takana, haaveiluni yrittää estää surun. Suru ja kaipaus on kuin sairaus, jota vastustuskykyni ei saa torjuttua. Kuinka en nää sairauden aiheuttajaa? Tuntuu kuin keksisin kaiken omasta päästäni, kuin kaipaisin sellaista, jota ei vielä ole ollutkaan, ei koskaan. Tahtoisin tuntea sen kuinka joku välittää. Saanko pitää Sinusta kiinni? En laskisi irti koskaan. Ei Sinua voisi minusta erottaa ja olisit aina osa sydäntäni ja mieltäni. Kulkisit kaiken loppuun vierelläni. Olisit virkistävä kesäsade, jota olen kaivannut. Olisit valo tielläni, jota kuljen. Jalkani eivät pysy tiellä, vaan etsivät oikopolkua. Nopeampaa reittiä luoksesi. Nyt tuntuu, että eksyin matkalla. En kuule enää ääntäsi, enkä tiedä kuinka katsoisin tähdistä reitin. Tähdet eivät ole koskaan näyttäneet reittiään minulle ja pelkään, että siitä johtuu, etten ikinä löydä perille minnekään. Katsellessani ystävääni ja hänen rakastaan, tunnen kuinka kateus pistää sisintäni. Oletko Sinä vain kangastus? Oletko se, jota etsin, mutta et kuitenkaan ole olemassa? Ystäväni on onnellinen rakkaansa kanssa, enkä käsitä miksen uskalla heittäytyä tuollaiseen läheisyyteen, vaan odotan jotain. Kysyessä, mikä satuttaa eniten, minun ei tarvitse odottaa vastausta. Eikä tarvitse miettiä miten. Minun ei tarvitse ajatella kivun alkulähdettä, vaan sitä miten pääsen siitä irti. Olet minulle läheinen, mutta tuntuu kuin juuri sen takia työnnyt minusta pois. Pelkään, että ahdistut ja olet onnellinen jonkun toisen kanssa. Tietenkin tiedän kuinka väärin on toivoa Sinun väkipakolla rakastuvan minuun. Tunteita ei voi pakottaa, mutta minä toivon silti lemmenjuoman, jonka juottaisin Sinulle. Myrkyttäisin Sinut täyteen rakkauttani. Myrkyttäisin Sinut ymmärtämään kuinka luotuja olemme toisillemme. Olet syntynyt tekemään minut onnelliseksi. Huomaatko kuinka hymysi saa minut eloon? Kuinka katseesi saa minut syttymään? Putoan Sinuun. Vajoan Sinuun. Rakkaus kykenee tekemään ihmeen. Se kykenee saamaan minut sekaisin siitä tunteesta, jossa onnettomasti räpiköin. Tartu käteeni ja vie minut turvaan täältä. Rakasta minua äläkä koskaan lopeta. Anna minun tuntea ihosi tuoksu edes hetken verran. Anna minun hengittää huumaavaa tuoksuasi ja tuntea rakkautta. En osaa olla lähelläsi ja epäröin. Katson Sinua ja tunnen epätoivon syöksyvän sisääni korkean aallon lailla. Aalto pyyhkäisee lujaa ja ottaa minut mukaansa, enkä saa Sinua näkyviin. Aalon harjat lyövät kovemmin ja jään kellumaan veden vietäväksi. Kuinka kauan aionkaan heittää elämääni hukkaan? Kuinka kauan aion käyttää sitä Sinua ajatellen?>