Kaipaan sua niin paljon. Mietin kaikkea mitä meillä oli ja olis voinu olla. Sä lähetit mulle sen kirjeen, jossa sä kerroit olevas valmis ottaa mut takas. Mäkin oisin halunnu sut takas, mut oli jo liian myöhästä...
Sä oot mulle kaikki kaikessa edelleen, vaikka en nää sua enää. Mä rakastan sua yli kaiken. Sä oot ensimmäinen ihminen, jota koskaan oon rakastanut... ja tuun aina rakastamaan sua.
Tää on niin vaikeeta, koska kukaan ei pysty ymmärtää tätä... tätä ei vaan voi yksinkertasesti ymmärtää, jos se ei oo sattunut omalle kohdalle.
Mä oon miettinyt, et mitä me tehtiin väärin? Miks me edes koskaan erottiin? Mikä ajoi meidät siihen päätökseen? Meniks se liian vakavaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti